Tag Archives: tuunaus

Harjan uudet vaatteet

harja

harjaharja

Hieman kulahtanut, mutta käyttökelpoinen harja saa uuden elämän pienellä tuunauksella. Nykyään näkee paljon, että virkattuja pitsiliinoja on kiinnitetty puiden runkoihin, aitoihin, valopylväisiin miksei myös harjanvarsiin koristeiksi. Tämä harja tuunattiin virkkaamalla lankakerän loppu harjanvarteen ”sukaksi”.  16kjs suljettiin renkaaksi ja virkattiin pylvästä, kunnes ”sukka” oli halutun pituinen.  Koristeena on virkattu kukka, johon on kiinnitetty vanha nappi.

 

Tuunaa valaisimia!

SAMSUNG CSC

Makuuhuoneen yöpöydän valaisin uudistettiin maalilla ja kuvansiirrolla. Kuvansiirto tehtiin levittämällä Art medium -liimalakkaa suoraan sanomalehdestä valitun kuvan päälle, jonka jälkeen se painettiin tiiviisti kiinni varjostimeen ja annettiin kuivua noin vuorokausi. Kuivumisen jälkeen kuva kostutettiin ja alettiin poistamaan paperin pintakerroksia pienin pyörivin liikkein. Tätä vaihetta toistettiin, kunnes kuva oli tullut kunnolla esiin.

Huomioi, että kuva siirtyy varjostimeen peilikuvana. Pinnan voi vielä lopuksi sivellä lakalla, jolloin kuvasta tulee kirkkaampi. Parhaiten kuvansiirto onnistuu lasertulostuksilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keittiön valaisin tehtiin kynttilälyhdystä, joka löytyi alennusmyyneistä 15 eurolla. Valaisimen tekeminen aloitettiin poraamalla pohjaan reikä, josta lampun johto saatiin pujotettua. Kynttilälyhdyn sisällä ollut lasinen suojakupu liimattiin pikaliimalla kiinni, jonka jälkeen lyhty käännettiin väärinpäin ja kahva poistettiin.

SAMSUNG CSC

Makuuhuoneen valaisin tehtiin myös kynttilälyhdystä pienillä muutoksilla. Kynttilälyhdyn lasit teipattiin maitolasi kalvolla, jolloin valo pääsee lävitse, mutta peittää ruman sisäosan.  Lyhdyn sisälle asennettiin lyhdyn katon kautta lampunjohto.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Olohuoneen valaisimet on tehty armeijan vanhoista työvaloista. Seinällä olevaan työvalaisimeen vaihdettiin lampunjohto, jossa on katkaisin johdossa. Verhotangossa roikkuva työvalaisin jätettiin alkuperäiseen asuunsa.

SAMSUNG CSC

Jalkalampun varjostin haluttiin jättää pelkälle metallirungolle kauniin muotonsa takia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAValaisimen varjostin verhoiltiin kanaverkolla.